kuukauden yhteenveto

Hirsiseinien käsittelyä ja väliseinien levytystä

Sisätöissä on päästy eteenpäin ja tammikuussa ehdittiin kuin ehdittiinkin levyttää toiselta puolelta lähes kaikki puurunkoiset väliseinät. Sisätilat muuttuivat levytyksen myötä kyllä melkoisesti, sillä nyt niin eteinen kuin makuuhuoneetkin ovat hahmotettavissa sen kokoisina kuin ne tulevat olemaankin. Joskin seinien myötä sisätilat myös pimenivät, kun työmaavalo ei näytäkään enää läpi talon ja toisaalta siksi, että levyt ovat sävyltään ruskeita. Talotoimituksen mukana meille siis tuli erikoiskovaa kipsilevyä väliseiniin ja lisäksi päädyimme ostamaan muutaman kipsilevyn ilman reunaviistettä. Näin hirsiseinän ja väliseinän raja saadaan siistiksi. Tosin paikoitellen hirsiseinässä on sen verran kaltevuutta, ettei levy aivan istu hirsiseinään kiinni. Pitääkin miettiä, tarvitseeko saumakohtaan laittaa joissakin kohdissa lista. Hirsitalossa pitää ottaa huomioon myös painumavara ja siksi kipsilevytkään eivät yletä aivan kattoon saakka, vaan korkeudessa on otettu huomioon hirsien mahdollinen painuminen. Toki nykyään on useilla toimittajilla mahdollista valita myös painumaton hirsi, jolloin välttyy tältä painumavaran huomioimiselta monessa kohdassa.

Olohuoneen väliseinä, joka rajaa olohuoneen eteisestä. Tikkaat ovat eteisen puolella ja kuvassa näkyvistä aviaukoista pääsee WC:hen ja yhteen makuuhuoneeseen.

Myös hirsiseinien käsittelyssä on päästy alkuun. Päädyimme siis käsittelemään hirret Bloom paneelivahalla sävyllä poutapilvi/valkoinen. Hyytelömäisen paneelivahan levitystä varten ostimme Sokevan royal -siveltimen, joka toimii tehtävässään oikein hyvin. Karvoja tai sudin jälkiä ei seiniin ole jäänyt. Nurkkapaikoissa käytössä on pienempi aikaisemmin hankittu sivellin. Hyvä sivellin on osoittautunut ihan ehdottomaksi paneelivahaa levitettäessä, eli siinä ei kannata säästää.

Aloitimme hirsien käsittelyn teknisen tilan ja vaatehuoneen seinistä ennen väliseinien levytystä, jotta näemme millainen lopputulos paneelivahalla tulee ja toisaalta, jos lopputulos ei vastaisi toivottua, seinä jäisi lopulta piiloon. Lopputulos onneksi vastasi sitä, mitä halusimmekin ja tammikuussa ehdittiin käsitellä myös yhden makuuhuoneen ja työhuoneen seinät. Loput seinät käsitellään kunhan ehditään. Bloom paneelivaha vaalentaa seinää ihan huomattavasti, mutta jättää toisaalta puun kuvioita näkyviin eli ei tee täysin peittävää pintaa. Jo yhden käsittelykerran jälkeen seinä on huomattavasti vaalempi ja toinen käsittelykerta vaalentaa ja tasoittaa lopputulosta entisestään. Meillä hirret ovat ehtineet tummua sen verran, että kaksi kerrosta vahaa on tarpeen, jotta lopputulos on riittävän vaalea ja tasainen. Vaaleisiin hirsiin voisi kyllä yksikin kerros olla riittävä ja hieman myös makuasia tuo lopputulos toki on.

Makuuhuoneen seinä, joka on käsitelty kahteen kertaan paneelivahalla.

Mainokset

Loka- ja marraskuun kuulumisia

Blogi on jälleen viettänyt hiljaiseloa ja rakennuksellakin tuntuu kaikki etenevän melko hitaasti. Takka kuitenkin saatiin paikoilleen lokakuussa muurarin tullessa kasaamaan sen. Hormi tehtiin itse ja se valmistuikin lokakuun viimeisen viikonlopun aikana. Hattukin on saatu jo hormiin paikoilleen, mutta vielä hormin pellitys puuttuu, sillä säät eivät ole oikein suosineet. Takan sisäänajo aloitettiin marraskuun toisella viikolla ja ohjeiden mukaan aloitettiin pienellä määrällä puita ja määrää on lisätty ohjeiden mukaan. Nyt sisäänajo on tehty ja takkaa uskaltaa jo lämmittää enemmän.

Pieniä ongelmia takassa on nyt alussa ollut. Sisäänajon jälkeen takka vetää jo paremmin, mutta yhä olemme joutuneet avaamaan tuhkaluukkua, jotta pesä saa riittävästi ilmaa palaessaan. Tämähän ei ole tarkoitus, sillä korvausilmaputki on vedetty takan alle ja sitä kautta takan pitäisi saada riittävästi korvausilmaa palamiseen. Lisäksi leivinuuninluukusta on jostain syystä päässyt hieman savua, niin että se näkyy takan pinnassa luukun yläpuolella, pohdimme voisiko syynä olla, että eristeet eivät ole aivan tiiviit tältä kohdalta. Takka on tosiaan vielä pinnoittamatta eli leivinuuninluukku pitää joka tapauksessa pinnoitusvaiheessa ottaa pois, sen jälkeen ei toivottavasti takan pinta enää likaannu.

Marraskuussa on myös vihdoin ehditty laittaa vuorilaidat terassinoviin ylälautaa lukuun ottamatta.  Tarkoituksena olisi saada nyt myös mahdollisimman pian vihonviimeiset ilmanvaihtoputket villoitettua ja liesituulettimen putki asennettua, jotta päästäisiin tekemään väliseiniä.

Hankintalistalla on tällä hetkellä keskuspölynimuri ja maaviileä laite. Kuvasaldo on jäänyt viime aikoina vähäiseksi, mutta eiköhän taas päästä sellaisiinkin työvaiheisiin, josta riittää enemmän kuvattavaakin.

Syyskuun tapahtumia raksalla

Syyskuussa töitä raksalla on tehty iltaisin kahdestaan ja viikonloppuisin apujoukkojen voimin, joten edistyminen ei aina ole ollut kovin nopeaa, jotain kuitenkin on tapahtunut.Tässä siis vihdoin yhteenvetona, miten projekti on edennyt viime viikkoina.

Alkukuusta aloitettiin ilmanvaihtoputkien asennus ja sitä työtä riittikin koko kuukaudeksi. Putket päätettiin asentaa itse, kun putkimieskin totesi putkien asentamisen itse olevan mahdollista. Ilmanvaihtoputkien asentaminen oli sinänsä yksinkertaista, joskin hieman rasittavaa puuhaa villan pölyämisen ja asennuskorkeuden vuoksi. Ilmanvaihtoputkien osat on siis niitattu toisiinsa vetoniiteillä ja sen jälkeen putket on villoitettu jo maassa tai telineiden avulla sen jälkeen kun ne on nostettu paikoilleen. Villan olisi voinut korvata insuplasti-merkkisellä tuotteella, mutta sen kalliimman hinnan vuoksi päädyimme käyttämään villaa putkien eristyksessä.

Höyrynsulkumuovia ja rimoja on laitettu paikoilleen ilmanvaihtoputkien asennuksen tahdissa ja tänä viikonloppuna välikatto saatiinkin lähes tulkoon valmiiksi. Koska emme todennäköisesti ehdi tälle syksylle puhallusvillaa saamaan välikattoon, päätettiin välikatolle laittaa eristykseksi nyt 100 mm villalevyjä. Tämä eristää tänä talvena riittävästi siihen saakka, kunnes puhallusvilla voidaan puhalluttaa paikoilleen, vielä kun on paljon tehtävää sitä ennen. Nyt kun muovi ja villat ovat lähestulkoon paikoillaan, huomaa ettei sisälläkään ole samalla tavalla vetoa kuin aikaisemmin välikaton ollessa avoinna.

Tältä meidän sisäkatto näyttää tällä hetkellä. Sinistä muovia ja ilmanvaihtoputkia.

Ilmanvaihtoputkien laiton lomassa tehtiin myös ensimmäiset läpiviennit katolle, kun asennettiin alipainetuulettimet.

alipainetuulettimet

Alipainetuulettimet ovat ilmestyneet katolle.

Uudet terassinovet toimitettiin myös ja kodinhoitohuoneen ovi ehdittiin asentaakin jo paikoilleen. Ison ikkunan ansiosta kodinhoitohuoneeseen tulee toivottavasti riittävästi luonnonvaloa, muuta ikkunaa kun sinne ei ole suunniteltu.

Hankintojakin ehdittiin tehdä, sillä takka on nyt ostettu. Takan asennus tapahtuu toivottavasti mahdollisimman pian ja näin se ehtii käyttökuntoon ennen talven kylmimpiä pakkassäitä. Jännittävää nähdä, miltä takka lopulta näyttää oikealla paikallaan.