kahi-harkkojen muuraus

Alkukesän tapahtumia raksalla

Blogi on taas saanut odottaa uutta päivitystä, mutta vaikka päivityksiä ei ole tullutkaan, on rakennuksella kuitenkin jotain saatu aikaan, vaikka näin mahdollisimman paljon itse tehden harva asia tulee kerralla valmiiksi ja monta hommaa on tehtävänä limittäin.

Pesuhuoneen seinät saatiin muurattua kesäkuun alussa valmiiksi, mutta kaikkiaan aikaa siihen meni enemmän, mitä etukäteen ajateltiinkaan. Mutta nyt on muuraukset muurattu ja kahi-harkkojen määräkin oli niin lähellä oikeaa kuin vain voi osua, tuuria siis kerrankin. Vinon nurkan lisäksi pesuhuoneen ikkunan kohdalla piti huomioida mahdollinen hirsien painuminen. On toisaalta mukava, että pesuhuoneeseen tulee ikkunasta myös luonnonvaloa, mutta seinien muuraamisessa helpommalla olisi kyllä päässyt, jos ikkuna olisi suunniteltu vain saunan puolelle. Lisäksi ovien ja ikkunan päälle tehtiin ylitykset itse kuivabetonilla valaen. Kahi-harkoilla olisi kyllä ollut valmiita elementtejä tähän tarkoitukseen, mutta meillä nyt päätettiin tehdä muotit ja valut itse. Nyt kun muuraus on valmis, on seinien tasoitusta aloiteltu märkätilatasoitteella.

Keittiön ja pesuhuoneen muurattu väliseinä on saatu muurattua valmiiksi.

Muuratuissa väliseinissä riittää tasoittamista ennen kuin on vesieristeiden vuoro.

Puhallusvillatkin saatiin talon välikatolle toukokuun loppupuolella. Lisäksi on tasoitettu ja pohjamaalattu väliseiniä, pohdittu jonkin verran pintamateriaaleja ja tehty kaikenlaista muuta pienempää ja suurempaa hommaa, mitä nyt milloinkin on ollut.

Ekovillan puhallusvilla kuului talopakettiin ja vihdoin tuli sekin aika, kun villat saatiin toukokuun alussa välikatolle.

Talon lisäksi tallissa on riittänyt tekemistä, sillä tavoitteena olisi saada tallin ja katoksen lattiavalut tehtyä kesän aikana. Tarkoitus olisi saada myös sadevesirännit ja kattoturvatuotteet sekä talon että tallin katolle tämän kesän aikana. Siksi A:n pitäessä kesälomaa toukokuun puolella A teki isänsä kanssa tallin räystäiden aluslaudoituksen valmiiksi. Vielä nurkkalaudat pitäisi laittaa paikalleen, jotta rännit voidaan hankkia.  A:n pitäessä hieman lisää kesälomaa kesäkuun kuluessa ja A:n isän ollessa apuna tallin kattoon on saatu asennettua lisäksi mm. höyrynsulkumuovi ja rimat, vedettyä viemäriputket murskeen sekaan, levitettyä pari kerrosta styroksia ja parille seinälle saatu laitettua myös höyrynsulkumuovia. Styroksia tulee vielä yksi kerros tallin lattialle kunhan loppukin höyrynsulkumuovi saadaan asennettua seinille. Tallilla ei sinänsä ole kiire valmistua, mutta lattiavalu pyritään nyt saada tehdyksi, jotta talosta on helpompi siirtää tavaraa talliin säilytystä varten siistin lattiapinnan päälle. Myös katoksesta on esimerkiksi tuulen tuomat lehdet helpompi siivota valun päältä kuin murskeen seasta.

Mainokset

Putkitöitä ja muurausta

Enää ei tarvitse raksalla palella, sillä lämmintä riittää, jos ei vieläkään säiden puolesta, niin maalämmön ansiosta. Putkimies työskenteli pääsiäisviikolla kolmena päivänä ja seuraavalla viikolla kahtena päivänä ja vihdoin maalämpöpumppu saatiin käyntiin. Toki putkimiehellä ei koko aika pelkästään maalämmön kytkemiseen mennyt, vaan samalla tehtiin kytkentöjä myös viilennyskonvektorille ja ilmanvaihtokoneelle sekä muita ajankohtaisia putkitöitä.

Ennen putkimiehen tuloa teknisen tilan laatoitettu osa viimeisteltiin saumauksella ja silokonilla, jotta maalämpöpumppu voidaan ensimmäisten putkitöiden jälkeen siirtää paikoilleen asennusta varten. Lisäksi kiinnitettiin ilmanvaihtokone paikoilleen teknisen tilan kattoon. Ilmanvaihtokoneen kattokiinnitykseen päädyttiin jo ihan siksikin, että hirsiseinät saattavat painua jonkin verran, jolloin myös seinään kiinnitetyn ilmanvaihtokoneen putket olisivat voineet painua. Kattokiinnityksessä painuminen ei haittaa ja toivottavasti kone ei kovin aiheuta melua myöskään makuuhuoneeseen, kun se ei ole väliseinässä kiinni. Ilmanvaihtokonetta laskettiin kiinnityksessä hieman alaspäin ja jossain vaiheessa tarkoitus onkin tehdä vielä jokin kotelo yläosan näkyviin jäävien putkien ympärille. Ilmanvaihtokoneen malliksi valittiin sellainen, jossa on vesikiertoinen jälkilämmitys, näin se hyödyntää tehokkaammin maalämpöä.

Maalämmön lisäksi hankimme tosiaan myös maaviileä-laitteen, jonka tarkoitus olisi viilentää sisäilmaa mahdollisten helteiden aikaan kesällä. Konvektori sijoitettiin olohuoneen puolelle ja sille tehtiin välikattoon oma kehystetty alueensa, jossa se on suojassa puhallusvilloilta, mutta sähkökytkentöjä ja putkitöitä pääsee kuitenkin tekemään käyttöullakon kautta. Alaslaskua meille ei siis laitetta varten tehty. Laite asennettiin paikoilleen itse, mutta tietenkin laitteen kytkentä vaatii sekä putki- että sähkötöitä.

Putkitöiden kanssa samoihin aikoihin saatiin aloitettua pesutilojen muuraus, kun A ja hänen veljensä pitivät lomapäiviä ja myös A:n isä oli apuna raksalla pääsiäisviikon. Pesutilojen väliseinät päätettiin tehdä kahi-harkoista. Hirsitalossa pesutilojen teossa on omat huomioon otettavat seikkansa ja hieman toteutusta piti suunnitella ennen kuin alkuun päästiin.

Keittiön puolelle jäävää seinää, jonka takana pesuhuone. Kodinhoitohuone jää kuvassa vasemmalle.

Meillä myös hirren jatkoskohta osui juuri keittiön ja pesuhuoneen väliseinän kohdalle, sillä vasta hieman myöhässä tuli ilmi, että jatkoskohta tarvitaan, sillä hirren mitta ei ilman jatkosta riittänytkään. Hirrenpäätä päätettiin tämän vuoksi sahata viistoksi, jotta pesuhuoneen nurkka saadaan toteutettua siististi ja ilmarakoa jää riittävästi hirren ja muuratun väliseinän väliin. Pesuhuoneeseen tulee siis viistokulma yhteen nurkkaan ja vaikka se hieman muuraus-, vesieritys-, ja laatoitusvaiheessa ylimääräistä työtä aiheuttaakin, pitäisi suihkussa käynnille jäädä kuitenkin riittävästi tilaa. Saunassa kaksi seinää jää hirsipinnalle ja saunan ja pesuhuoneen välille on tarkoitus laittaa lasi-ikkuna sekä lasi-ovi.

Pesuhuoneen väliseinien muurausta, jossa yksi nurkka on jatkoksen vuoksi muurattu viistoksi.

Eteenpäin on siis taas menty, mutta paljon riittää vielä tehtävää.