Kuukausi: elokuu 2018

Eteinen

Vihdoin meillä on päästy siihen saakka urakkaa, että eteinen muistuttaa jo eteistä. Tämä onkin kodinhoitohuoneen, pesuhuoneen ja yhden makuuhuoneen lisäksi nyt neljäs lähes valmis tila. Tässä pieni vilkaisu siihen, millainen eteinen meillä on, kun muuten raksa edistyy sieltä ja täältä, mutta kokonaan valmista tilaa ei juuri vielä ole.

Eteiseen ei sinänsä tullut mitään erikoista, laattalattia, säilytystilaa vaatteille ja penkki, johon istua kenkiä laittaessa. Eteisestä haluttiin tilava ja valoisa, sillä nykyisen asunnon kaltainen kapea ja pimeähkö eteinen ei houkutellut. Raksa-ajan tuntuma onkin, että eteisessä on mukavasti tilaa ja myös valaistus vaikuttaa riittävältä, sillä kattovalojen lisäksi luonnonvaloa tulee ikkunoista.

Lattiaan valittiin lopulta sisustussuunnitelman mukaisesti Atlanta Concorden Dwell pearl -laatta koossa 60cmx60cm. Laatta on kätevä eteisessä, jossa liikutaan kengät jalassa ja hiekkaa ja muuta kulkeutuu helposti mukana, erillistä tuulikaappia kun meillä ei ole. Valittu laatta on melko vaalea sävyltään ja sopii seinän väriin (Tikkurila/mulperi). Mallilaattaan verrattuna valmis lattia on jonkin verran kirjavamman sävyinen ja taittaa sisävalojen kanssa huomattavasti enemmän hiekan sävyihin kuin mitä enemmän harmaan mallilaatan perusteella ajattelimme. Lisäksi saumavärin valinta osoittautui haastavaksi ja saumasta tuli turhankin harmaa verrattuna laattaan. Toisaalta kapean sauman ansiosta sauman väri ei niin hyppää esille. Hiukan on kuitenkin tullut mietittyä, onko lattia hitti vai huti, mutta siinä se on ja huomattavasti mukavampi siinä on pikku M:nkin kävellä kuin betonilattialla. A laatoitti lattian itse ja ennen laatoitusta lattia vielä tasoitettiin.

Eteinen laatoitettuna ennen liukuovikomeron asennusta

Meille oli selvää, että eteiseen halutaan kiinteä kaappi ulkovaatteille ja muulle tavaralle. Eteisen kaappi sisällytettiinkin kiintokalustetoimitukseen. Liukuovikomero on kolmella ovella, joissa on valkoista lasia ja keskellä peili. Myös penkki otettiin säilytyskorilla, eli siinäkin on vielä hieman säilytystilaa.

Eteisen valoiksi valittiin Airamin Flat-valaisimet, kuten muuallakin talossa ja eteisessä ne toimivat liiketunnistimella. Valitsimme seinään asennettavan liiketunnistimen, jonka voi korvata normaalilla kytkimellä, jos niin haluaa. Peilien vuoksi seinässä oleva liiketunnistin tuntuu silloin tällöin kuitenkin ottavan liikkeen turhankin helposti käytävässäkin kulkiessa, mutta muuten liiketunnistin eteisessä vaikuttaa kätevältä ratkaisulta.

 

Liukuovikomero ja penkki eteisessä

Plussan puolella siis ollaan, sillä vihdoin kahden ja puolen vuoden jälkeen saa raksalla kulkea uudesta ulko-ovesta ja jättää takin eteisen kaappiin.

Mainokset