Kuukausi: lokakuu 2015

Salaojia ja routaeristeitä

Viime viikon loppupuolelta asti on tontilla puuhattu salaojaputkien, sadevesiputkien ja routaeristeiden paikoilleen saamiseksi. Talon osalta tilanne näyttää jo ihan hyvältä, routaeristeet puuttuvat enää talon edestä. Lisäksi talli pitäisi saada routaeristettyä vielä tämän syksyn aikana. Työ on edennyt hieman hitaammin, sillä töiden jälkeen valoisaa aikaa on tontilla melko vähän ja nyt myös syyssateet ovat alkaneet.

Myös lämpökaivo on tilattu, mutta sen porausaika ei vielä ole tiedossa. Tämän vuoden puolella sekin kuitenkin ehkä tehdään.

Sadevesiputket sekä salaojan tarkastuskaivo talon nurkalla

Sadevesiputket sekä salaojan tarkastuskaivo talon nurkalla

Mainokset

Autotalli rakentuu

Viimeisesta kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo hetki. Edistystyä on kuitenkin tällä välin tapahtunut.

Autotalli on alkanut hahmottumaan kun katto ja suurin osa tuulensuojalevyistä on saatu paikalleen. Katoksi talliin hankittiin Hartmanin kautta Ruukkin Classic (väri RR23) eli sama kuin taloonkin on tulossa. Katto asennettiin paikoilleen omin voimin (mies isänsä ja veljensä kanssa) ja valmista tuli parissa päivässä. Kattopellin hyötyleveys erosi hieman ilmoitetusta, joten ensin tehdylle takalappeelle jouduttiin tilaamaan toiseen reunaan normaalia leveämpi päätylistalista. Ruukki toimitti erikoispäätylistan veloituksetta, kun ilmoitimme asiasta. Etulappeella leveys osattiin ottaa huomioon ja katon teko aloittaa niin, että molemmissa sivuissa tavalliset mukana toimitetut listat olivat riittävät.

Tuulensuojalevyinä tallissa on Hunton tuulensuojalevyä, joka on Huntonin nettisivujen mukaan bitumilla kyllästettyä puukuitulevyä. Ajatuksena kai oli, että tämä levy kestäisi talven yli paremmin, sillä paneelit tulevat vasta talotoimituksen mukana.

Talli rakenteilla

Talli rakenteilla

Tallin rakentamisen lisäksi on tehty talon sokkelin sisätäyttöä. Sitäkin on tehty omin voimin, kun kaivinkone on saatu lainaksi tontille. Murskeen menekki on ollut hieman yllätys ja vielä tarvitaan kuorma tai pari lisää ennen kuin sisätäyttö on valmis. Illat pimenevät jo sen verran nopeasti, ettei tontilla kovin pitkään ehdi töiden jälkeen tehdä töitä, kunnon valoja kun ei vielä ole hankittu. Tälle syksyä pitäisi kuitenkin vielä ehtiä tehdä routaeristykset sekä vetää salaojat.

Muuta ajankohtaista; lämpökaivotarjoukset ja lämpökaivon tilaus sekä keittiösuunnittelu. Näistä molemmista lisää myöhemmin.