Uudessa kodissa

Blogi onkin taas odottanut päivittymistään todella kauan. Tällä välin raksa on kuitenkin vihdoin muuttunut kodiksi. Muutimme joulukuun puolen välin tienoilla ja pitkän raksa-ajan jälkeen on mukava vihdoin asua uudessa kodissa. Kaikenlaista viimeisteltävää toki vielä riittää ja sisustuskin vielä hakee muotoaan, mutta suurin urakka talon kanssa on onneksi nyt tehty.

Nyt hetken asumisen jälkeen olemme todenneet, että tilava eteinen on ehdottomasti hyvä ratkaisu. Kotiin tulo ja lähtö sujuu hiukan jouhevammin, kun eteisessä on tilaa varsinkin nyt pikku-M:n kanssa. Pieni WC on lisäksi epäilyistä huolimatta osoittautunut riittävän tilavaksi. Pesuhuone ilman suihkukaapin ovia ja ilman ylimääräisiä allaskalusteita on käytännöllinen, sillä siellä taapero saa kylpiessä pärskytellä suhteellisen vapaasti, eikä tarvitse varoa lähellä sijaitsevia kalusteita. Myös sadesuihkut kannatti tämän hetkisen käyttökokemuksen perusteella valita pesuhuoneeseen.

Myös keittiö on vaikuttanut tähän mennessä toimivalta ja avoimen tilan ansiosta ruokaa laittaessa pystyy kuitenkin osallistumaan olohuoneen tapahtumiin. Värimaailmaltaan musta keittiö sopii hyvin kontrastiksi vaalean puun kanssa, vaikka emme mustaa muuten muualle juurikaan teemaväriksi valinneet.

Keittiö olohuoneen suunnasta katsottuna, ruokapöytä puuttuu kuvasta

Jos jotain olemme miettineet keittiön osalta, niin ruokapöydän sijoittelua. Selkeä ruokailutila olisi ollut mukava, sillä nyt ruokapöytä jää hieman keittiön ja olohuoneen välimaastoon sijoittuessaan saarekkeen jatkoksi. Toistaiseksi meillä on ollut käytössä vanha ja melko pieni ruokapöytä, mutta hiukan mietityttää, miten tuleva, suurempi ruokapöytä sopii suunnitellulle paikalleen. Toisena huomiona on ollut, kuten ennalta saattoi arvatakin, se, että mustassa laminaattitasossa näkyy niin pöly kuin leivänmurusetkin ja kaikki muut mahdolliset liat. Tasoa saa siis olla pyyhimässä todella ahkerasti, jos haluaa sen näyttävän siistiltä.

Mitä seuraavaksi?

Kuten sanottu, täysin valmista ei ole vielä, vaikka muuttamaan pääsimmekin. Sauna on alkutekijöissään, vaikka toisaalta saunaa olisi kaivannut nyt pakkasesten paukkuessa käyttöön. Toisena suurempana projektina ensi kesälle on terassin portaat, jotta käyttöönottotarkistusta varten tehdyt kaiteet pääoven ympäriltä voidaan purkaa. Myös tallissa olisi työtä, sillä ensi talveksi sinnekin olisi tarpeellista jo saada lämmitys päälle puhumattakaan siitä, että pihallekin pitäisi varmasti ensi kesänä yrittää tehdä jotain.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.