Loppuvuoden kuulumisia

Hui, niin se aika vierähtää, että tämäkin vuosi on kohta ohi. Vielä ei päästy muuttamaan ja tekemistä riittää yhä, mutta nyt jo melkein uskaltaa toivoa, että uusi vuosi tuo mukanaan vihdoin myös uuden kodin. Mutta mitä nyt ollaan saatukaan aikaiseksi loppu vuoden aikana?

Pesuhuoneen laatat saatiin pitkän jahkailun jälkeen päätettyä ja laatoitus aloitettua juuri ennen joulua. Suihkuseinälle ja viistoon nurkkaan päädyimme valitsemaan Värisilmän mallistossa ollutta Laattastudion 30x60cm rektifioitua Alp Stone -laattaa harmaana. Muille seinille tulee samankokoista kiiltävän valkoista laattaa. Nyt kun harmaat laatat on saatu seinälle, ei laattojen koko näytä enää yhtään turhan suurelta. Seuraavaksi sitten onkin valkoisten laattojen vuoro ja sen jälkeen hahmottaakin taas paremmin, miltä pesuhuone alkaa näyttämään. Lattialaataksi valittiin harmaata 10×10 cm laattaa. Hieman jännittää, miltä lattialaatta näyttää lattiassa ja sopiiko laattojen sävy kodinhoitohuoneen kiintokalusteiden värimaailmaan, mutta eiköhän kun melko neutraalila värimaailmalla mennään. Laatoitustyötkin tehdään omin voimin, eli pääasiassa siis A ahertaa arki-illat ja A:n isä on sitten apuna viikonloppuisin.

Pesuhuoneen suihkuseinän laatoitusta

Pesuhuoneen suihkuseinän laatoitusta

Asuinkerroksen lattiaa ei ole vielä edes päätetty, mutta käyttöullakolla on nyt helpompi liikkua kun lattia on laudoitettu. Käyttöullakon luukku on myös tilattu, eli sekin saadaan lähiaikoina paikoilleen ja kulku käyttöullakolle helpottuu sen myötä. Käyttöullakon seiniksi laitetaan lastulevyt, jotta siellä on helpompi säilyttää tavaraa, eikä villapöly toivottavasti niin leviä.

Käyttöullakko, kun lattia melkein tehty ja ensimmäiset sisäseiniksi tulevat levyt kiinnitetty

Laatoitustyön ja käyttöullakon lisäksi kaikki asuinkerroksen väliseinät on vihdoin tasoitettu ja pohjamaalattu. Keittiön muurattuun seinäänkin päädyttiin laittamaan ohuet kipsilevyt, sillä näin hirren ja muuratun seinän liitoskohdasta saadaan siisti. Pikkuhiljaa päästäänkin siihen vaiheeseen, että tapetteja, maalinsävyjä ja lattia- ja kattomateriaaleja pitäisi lopultakin alkaa päättämään ja hankkimaan.

Nyt uutta vuotta kohti. Kiitos kaikille blogia lukeneille ja hyvää uutta vuotta!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.