Takka

Pohdimme pitkään takkavalintaa ja lopulta vaihtoehtoja oli kaksi,Tulikiven Jalanti ja Linnatulen Johannes haudutusuunilla. Kulmaluukullinen takka olisi voinut olla kiva, sillä näin takkatuli olisi näkynyt mukavasti myös keittiöön. Päädyimme kuitenkin lopulta valitsemaan Tulikiven takan.

Takkamateriaalit toimitettiin tontille pari viikkoa sitten ja nyt takka on muurattuna paikoillaan. Oma työnsä oli kantaa kaikki materiaalit taloon ja vielä hieman järjestellä niitä muuraria varten. Muurari työskenteli tällä viikolla kolme päivää, ensimmäisenä päivänä asentaen takan paikoilleen ja toisena päivänä levittäen pohjatasoitteen takan pintaan. Sitten oli yksi päivä taukoa, jonka jälkeen muurari kävi kiinnittämässä takan luukut paikoilleen.

Muurari oli lounasaikaan mennessä ehtinyt jo lähes puoleen väliin takkaa.

Takan korkeudeksi valitsimme 2100 (mm), sillä päältä liitoksen vuoksi takka ei olisi voinut matalampi ollakaan ja 2400 (mm) puolestaan alkoi tuntua jo hieman liiankin korkealta. Pinnaksi valitsimme hiertopinnan luonnonvalkoisena. Muurari tulee tekemään lopullisen pinnoituksen vasta myöhemmin, jottei se kolhiinnu sisätöiden ollessa vielä kesken. Takka on sijoitettu niin, että takkapesä on olohuoneen suuntaan ja leivinuuninluukku takan vasemmalla sivulla, keittioon päin. Luukut valittiin hopenaharmaina. Korvausilma tulee takkaan lattian kautta.

takka_kesken2

Muurarin ensimmäisen päivän päätteeksi takka oli saavuttanut lopullisen korkeutensa.

Nyt pitäisi vain saada vielä hormi paikoilleen, sillä se päätettiin jättää takkakaupasta pois ja tehdä itse. Ihan vielä ei siis takkaa voida alkaa lämmittämään, vaan hormi pitää ensin saada paikoilleen. Talven tullessa on mukava saada takka käyttöön, sillä polttopuuta on saatu tontilta kaadetuista puista. Nyt sähkölämmitin pitää raksalla yllä noin 10 asteen lämpötilaa, sillä takan muurauksenkin aikaan sisälämpötilan piti olla vähintää 10 astetta. Kovin taloudellista sähkölämmittimellä lämmittäminen ei ole, mutta mukavampihan raksallakin on toistaikseksi työskennellä, kun lämpöä on sisällä edes jonkin verran enemmän kuin ulkona. Ensimmäisiä takkatulia saadaan toivottavasti vielä sytytellä tämän vuoden puolella.

Lopullinen pinnoitus puuttuu takasta yhä,mutta pohjatasoite antaa takalle kuitenkin jo vaalean värin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.