Vuorilautojen asennusta

Lattia valun jälkeen pääsimme ulkovuorilautojen asennukseen. A:n ja apujoukkojen kesäloman jatkui vielä tämän elokuun toisen viikon, joten työtkin edistyivät tavallista nopeammin, kun lomalaiset pystyivät olemaan raksalla aamusta iltaan.

Ikkunoiden viimeistely ulkopäin vaikuttaa paljon talon ulkonäköön. Nyt kesken on enää olohuoneen suuri ikkuna, josta puuttuvat ikkunapellit. Viallinen olohuoneen ikkunaelementti käytiin vaihtamassa tällä viikolla, joten sekin on nyt pois päiväjärjestyksestä. Kun tietää, että ikkuna on vaihdettu, huomaa silikonisaumoista, että niissä on jonkin verran teollista saumaa enemmän epätasaisuutta, mutta tuskinpa sitä tietämättään osaa edes katsoa. Vuorilautojen asennus vei aikaa yllättävänkin paljon, sillä näperreltävää riitti, jotta kaikki osat saatiin soviteltua paikoilleen. Hirret ovat joka kerroksessa myös jonkin verran eri tasossa, joka piti huomioida levikelautojen/smyygien asennuksessa.

Meillä ikkunat ja vuorilaudat kuuluivat talotoimitukseen ja valitsimme vuorilaudoiksi melko yksinkertaisen mallin. Ikkunapeltien väriksi tuli katon mukaisesti tumman harmaa. Vuorilaudat päätettiin maalata valkoisiksi, eikä lopputulos aivan pahalta näytä, vaikka seinätkin ovat vaaleat. Kuultoväri kuitenkin eroaa sen verran peittävän valkoisesta, että ikkunat kyllä erottuvat.

Ikkuna-aukot päädyimme eristämään sivuilta ja alta uretaanilla ja päällä oleva painumisvara tullaan eristämään pellavaeristeellä. Uretaanilla ikkunoiden eristäminen on nopeaa ja toivottavasti myös lopputulos on tiivis.

Ikkunat talon takana

Ikkunat talon takana

Pääty ikkunat

Talon päädyssä olevat ikkunat

Myös terassin ovet oli tarkoitus laittaa paikoilleen, mutta miten kävikään. Vääränlaiset ovethan meille oli toimitettu. Emmekä tietenkään yhtään aikaisemmin alkaneet purkaa pakettia, että tämä olisi selvinnyt hieman aikaisemmin kuin juuri silloin kun ovet piti laittaa paikoilleen. Onneksi tilausvahvistuksessa oli merkittynä oikeat ovet, joten nyt odottelemme niitä saapuviksi.

Vielä ulkona riittää jonkin verran maalausta, ovien asentamista (sitten kun ne saapuvat) ja terassin laudoitusta mutta muuten ollaan siirtymässä vähitellen enemmän sisätöihin.

4 comments

  1. Hei, kiitos mielenkiintoisesta projektista. Tuli mieleeni kysyä miten vuorilautojen kiinnitys erityisesti tuon vahvan ylälaudan ( otsalaudan) kiinnitys on tehty?

  2. Hei! Vuorilaudat on sivuilta kiinnitetty karalankkuun/smyygiin eli eivät ole hirsiseinässä kiinni kuin ala-osasta. Alavuorilauta on kiinnitetty suoraan hirteen. Ylävuorilauta on ruuvattu sivuvuorilautoihin kiinni. Ylävuorilaudan päällä on vielä tuo paksumpi ylälauta, joka on muotoiltu niin, että siinä on piilossa painumavara, jotta se pääsee tarvittaessa liikkumaan ylävuorilaudan päällä. Eli paljonko ylävuorilautaa näkyy ylälankun alta, riippuu hirsien painumisesta. Ylälauta on kiinnitetty vain yläosasta suoraan hirsiseinään ylävuorilaudan päälle.

    Vastasikohan tämä esittämääsi kysymykseen?

    1. Hei, kiitos vastauksesta. Tuo ylävuorilaudan ( hirteen kiinnitettävä ) ei oikein selviä tyosta kuvasta. Onko se tehty kokonaan työstämällä vai onko se rakennettu useammasta osasta? Kiitos myös mielenkiintoisesta blogista!
      Terv. Olavi Määttä

      1. Hei, pahoittelut kun vastaus on viipyt. Talopaketin mukana tuli valmiina nuo ylälaudat, jotka oli muotoiltu niin, että niiden takapuolella yläosa laudasta oli vahvempi. Lisäksi ennen kiinnitystä näiden lautojen päihin lisättiin palikat, jottei sivuilta näy rakoa. Jos haluat, laita meille vaikka vielä sähköpostia, niin voimme lähettää tarkemman kuvauksen/kuvat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.