Pohjaratkaisu

Talo tulee sijoittumaan tontille niin, että piha-alue jää talon eteen ja sivulle. Tämä vuoksi aloimme suunnitella pohjaratkaisua, jossa sekä sisäänkäynti että olohuone sijaitsisivat talon etupuolella.

Halusimme, että talon yhteydessä olisi katettua terassia. Katettu terassi tuleekin sijoittumaan talon päätyyn, niin että sekä kodinhoitohuoneesta että olohuoneesta on sinne kulku. Makuuhuoneet halusimme sijoittaa hieman erilleen olohuoneesta ja ne sijaitsevatkin talon toisessa päädyssä. Tällä hetkellä meitä on vain kaksi, mutta emme sulkeneet pois sitä ajatusta, että talossa mahdollisesti joskus asuisi kolme tai neljäkin henkilöä. Siksi suunnitelmassamme on kolme makuuhuonetta sekä lisäksi avoin työtila, mikäli kaikki makuuhuoneet joskus olisivatkin käytössä. Neljää huonetta emme kokeneet tarpeelliseksi ja ns. kirjastohuone korvautuikin avoimella työtilalla ja kirjastohuoneen paikalle saimme upotettua terassia. Näillä ratkaisuilla huoneistoala tulee olemaan n. 155 neliötä.

Hieman pohdintaa auheutti se, että tekninen tila sijoittuu makuuhuoneemme viereen. Toivottavasti riittävällä eristyksellä teknisestä tilasta mahdollisesti kuuluvat äänet eivät kuulu häiritsevästi makuuhuoneeseemme.

Luonnos pohjaratkaisustamme:

pohjakuva

Edit: Pohjaratkaisun ja talon ulkoasun on alkujaan suunnittelut Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä Oy Mammuttikodin kampanjassa oman ideamme pohjalta, alkuperäiseen tehdyt muutokset omia.

Mainokset

3 comments

  1. Erinomainen pohjakaava. Selkeä, yksinkertainen ja suoria seinälinjoja myös sisäseinissä – rakennuskustannukset pysyvät helpommin kurissa.

    Avoin työhuone – jos sellaisen haluaa – on erinomainen keksintö ja antaa toisaalta myöhemmin mahdollisuuden sulkea se omaksi huoneekseen (jos vaikka talossa asujien lukumäärä nousee…).

    Teknisen tilan saisi kyllä aika helposti pois makuuhuoneen vierestä siirtämällä teknisen tilan ja wc:n toiselle puolelle eteistä. Itse tekisin sen, koska teknisen tilan laitteet pitävät melkoista meteliä. Meillä oli pakko teknisistä syistä sijoittaa IV-kone kodinhoitohuoneeseen ja pitää sellaista hurinaa, että olisi ollut paljon kivempi, että se olisi ollut muualla… Eikä meillä kodinhoitohuone ole edes makuuhuoneen vieressä. Meidän taloedustajamme varoittikin sijoittamasta IV-konetta makuuhuoneen viereen ja ihan syystä.

    Toinen mihin ehkä puuttuisin on toisen wc:n sijainti pesuhuoneen yhteydessä. Itse en haluaisi wc-pönttöä pesuhuoneeseen, tuossa teilläkin saisi suhteellisen helposti erillisen wc:n kyllä syntymään. Täydellinen makuasia kyllä.

    Ja jos nyt ihan etsimällä etsii probleemia, niin minne olette aikoneet ruokapöydän sijoittaa? Ilmeisesti keittiön saarekkeen viereen, vai? Toisaalta siinä on kaksi ovea (kodinhoitohuoneeseen ja ulos). Ja kaventaa olohuoneen aika pieneksi…

  2. Hei

    Kiitos kommentistasi, oli mukava lukea pohdintaasi pohjaratkaisustamme. Olemme pohtineet tuota teknistä tilaa ja todennäköisesti pyrimme sijoittamaan hurinan vuoksi ilmanvaihtokoneen kodinhoitohuoneeseen. Tekniseen tilaan jäisivät maalämpöpumppu, sähkökeskus ja keskuspölynimuri sekä mahdollisesti hieman säilytystilaan. Sisään tullessa ei tällöin jää turhaa käytävää kuljettavaksi olohuoneeseen. Pesuhuoneen wc:n yhteyteen tulee jonkilainen väliseinä erottamaan pöntön suihkutilasta. Aivan erillistä wc:tä emme ajatelleet rakentaa, sillä se voisi muuttaa tilan turhan ahtaaksi. Keittiön pöytä on tarkoitus sijoittaa pitkittäin saarekkeen jatkoksi. Pöytää emme huomanneet pohjakuvaan piirtää. Toivottavasti tila ei tosiaan osoittautudu ovien vuoksi ahtaaksi. Olohuoneen kyllä pitäisi olla suhteellisen tilava, joten pöydän ei pitäisi siihen kovin paljon vaikuttaa.

    Saimme siis tämän suunnitelman alkujaan Mammuttikodin kampanjan kautta syksyllä. Olemme tehneet pohjaratkaisuun erinäisen joukon muutoksia, huoneiden paikat ovat kylläkin pysyneet paikoillaan. Avoin työtila oli myös mielestämme hyvä idea suunnittelijalta!

  3. Järkevä ajatus sijoittaa IV-kone kodinhoitohuoneeseen, tosin huono puoli on se, että putkivedot tulevat sitten aika pitkiksi. Ääniongelmaa se kyllä helpottaa – eipä hurise makuuhuoneen vieressä. Vaan kodinhoitohuoneessa on sitten jatkuva enemmän ja vähemmän tasainen hurina, kokemusta on. Itse pyrkisin laittamaan IV-koneen todella erilliseen eristettyyn tilaan – siis jos nyt suunnittelisin talon, varmistaisin, että tekninen tila olisi suunniteltu niin, että IV-koneen voi sijoittaa sinne. Sen verran tuo hurina kodinhoitohuoneessakin häiritsee.

    Joo, siinä olet oikeassa, että pelkästään seinällä erottamalla ei pesuhuoneen wc-pönttöä erilliseksi wc-tilaksi saa tehtyä, se vaatisi muitakin muutoksia pohjakaavaan. Ja on tosiaan täydelllinen makuasia.

    Ruokapöydän vaikutusta olohuoneen tilantuntuun on vaikea hahmottaa, kun pohjapiirustukseen ei ole merkitty huoneiden neliömetrimääriä. Toivotaan tosiaan, että ruokapöydän paikka on tuollaisena toimiva, mahdotonta se ei todellakaan ole.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.